Konfirmaatio on rippikoulun päätösjuhla

Rippikoulu käydään yleensä sinä vuonna, jona täytetään 15 vuotta. Rippikoulu alkaa jo edeltävän vuoden syksyllä, jolloin rippikoululaiset alkavat tutustua seurakunnan toimintaan. He osallistuvat jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin ja keräävät samalla merkintöjä rippikoulupassiin.

Rippikoulun varsinaisen opetusjakson voi suorittaa rippikoululeirillä tai iltarippikoulussa. Iitin seurakunta järjestää rippileirejä kesäisin Heinlahden leirikeskuksessa. Iltarippikoulu kokoontuu yhtenä arki-iltana viikossa tammikuusta huhtikuuhun. Sen konfirmaatio on yleensä huhtikuun loppupuolella.

Rippikoulussa nuori saa opetusta siitä uskosta, johon hänet on kastettu. Rippikoulun jälkeen konfirmaatiojumalanpalveluksessa nuori tunnustautuu omaan uskoonsa. Hänen puolestaan rukoillaan ja hänelle pyydetään siunausta.

Jokaista konfirmoitavaa saattamaan pyydetään yksi kummi. Hän kulkee nuoren rinnalla kirkkoon ja osallistuu nuoren siunaamiseen alttarin ääressä.

Konfirmaatiojumalanpalvelukset ovat Iitissä tavallisten jumalanpalvelusten yhteydessä sunnuntaisin.

Rippikoululainen voidaan kastaa

Rippikouluun voi osallistua, vaikka ei olisikaan kastettu eli ei kuuluisi kirkkoon. Jos haluaa osallistua myös konfirmaatioon, täytyy sitä ennen saada kaste.

Rippikoululainen voidaan kastaa jo rippikouluun ilmoittautumisen jälkeen tai esimerkiksi rippikoululeirillä. Järjestelyistä sovitaan rippikoulua pitävän papin kanssa.

Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu edeltää rippijuhlia

Konfirmaatio on osa ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Konfirmaatiota vietetään joko sunnuntain messun yhteydessä tai omana erillisenä messunaan. Konfirmaatiomessu kestää yleensä 1-2 tuntia. Kirkot ovat konfirmaatiomessuissa usein hyvin täynnä, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.

Konfirmaatio tapahtuu jumalanpalveluksessa

Rippijuhlia vietetään rippikoulun käyneen ja konfirmoidun nuoren kunniaksi. Nuorelle rippijuhlat ovat tärkeä aikuistumisjuhla.

Rippijuhlien järjestäminen

Lapsikaste on tavallisin tapa liittää kirkon jäseneksi. Luterilaisessa kirkossa kastetaan myös nuoria ja aikuisia – siis kaikenikäisiä.

Luterilainen kirkko kastaa kaikenikäisiä