Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa rippikouluun!
Ihmeiden äärellä - yleistä rippikoulusta
Rippikoulu käydään yleensä sinä vuonna, kun täytetään 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä, vaikka ei olisi seurakunnan jäsen, mutta vain seurakunnan jäsenet voidaan konfirmoida. Voit käydä rippikoulun myös muualla kuin oman seurakunnan järjestämässä rippikoulussa.
Rippikoulussa tutustutaan siihen kristilliseen uskoon, johon seurakunnan jäsenet on kasteen kautta liitetty. Rippikoulun tarkoituksena on olla turvallinen ympäristö, jossa yhdessä ihmetellään, tutkitaan ja koetaan elämää ja uskoa. Rippikoulun tärkein oppikirja on Raamattu. Jokainen rippikoululainen saa seurakunnalta lahjaksi oman Raamatun.
Rippikoulun käyminen oikeuttaa kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Konfirmoidulla seurakunnan jäsenellä on oikeus toimia kummina ja osallistua itsenäisesti ehtoolliselle.
Vuoden 2023 rippikoulut Iitin seurakunnassa
Vuonna 2023 Iitissä järjestetään ikäluokan koosta johtuen joko kaksi tai kolme rippikoululeiriä Heinlahden leirikeskuksessa (Heinlahdentie 154). Mikäli leirejä järjestetään vain kaksi, toteutuvat leirit tulevat olemaan 1. ja 3. leiri. Ilmoittauduthan kahdelle leirille, koska emme välttämättä pysty toteuttamaan ensisijaista leiritoivettasi, vaikka järjestäisimme kolmekin leiriä. Lisäksi voit ilmoittautua päivärippikouluun tai valita vaihtoehdon ”käyn rippikoulun muualla”. Muualla käyvät ilmoittautuvat, koska käyvät seurakuntajakson omassa kotiseurakunnassa.
Rippikouluun kuuluu leirijakson lisäksi leirin oma messuviikonloppu tammi-maaliskuun aikana sekä alkujakso maalis-toukokuun aikana. Messuviikonloppu on la klo 14-17 Kausalan seurakuntakeskuksessa ja su klo 9.30-12.15 Iitin kirkossa. Alkujakso järjestetään pe-su Heinlahdessa. Kevään päivämäärät tarkentuvat marraskuun starttikirkossa su 27.11.
Tupakointi ja muut tupakkatuotteet ja päihteet sekä energiajuomat ovat rippikoulussa kiellettyjä. Kokoontumisissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
Rippikouluun ilmoittautuminen
Rippikoulun ilmoittautuminen 1.-16.10.2022
Täytä ilmoittautumislomake yhdessä huoltajan kanssa. Voit valita yhden kaverin, jonka kanssa pääset varmasti samaan ryhmään. Sopikaa, kumpi ilmoittautuu ensin ja saa kaverikoodin. Seuraava laittaa saman koodin omaan ilmoittautumiseensa. Ilmoittautumisjärjestys ei vaikuta ryhmäjakoon.
I leiririppikoulu
Rippikoululeiri ti 6.6.- ti 13.6. Heinlahden leirikeskuksessa
Konfirmaatio 18.6.2023 klo 10 Iitin kirkossa
II leiririppikoulu
Rippikoululeiri to 15.6.- to 22.6. Heinlahden leirikeskuksessa
Konfirmaatio 25.6.2023 klo 10 Iitin kirkossa
III leiririppikoulu
Rippikoululeiri pe 7.7.- pe 14.7. Heinlahden leirikeskuksessa
Konfirmaatio 16.7.2023 klo 10 Iitin kirkossa
Päivärippikoulu:
Opetusjakso I ma 27.2.- pe.3.3. (talvilomaviikolla) Kausalassa klo 9 -15
Opetusjakso II la-su (2 päivää Iitin kirkossa) huhti-toukokuussa.
Konfirmaatio 7.5.2023 klo 10 Iitin kirkossa
Kehitysvammaisten erityisrippikoulu järjestetään Päijät-Hämeen rovastikunnan kanssa. Lisätietoja antaa diakoniatyöntekijä Sirpa Pusila, 0503871645.
Rippikouluryhmään otetaan noin 25 nuorta. Leirijako tehdään huomioiden mahdollisuuksien mukaan ilmoittautumislomakkeessa esitetyt leiritoiveet ja perustelut. Ilmoittautuessasi leiririppikouluun sinun tulee valita vähintään kaksi leirivaihtoehtoa.
Tieto siitä, mihin rippikouluryhmään olet päässyt, lähetetään viimeistään viikolla 44 sähköpostitse ja kirjeenä.
Leirimaksu
Leiririppikoulun maksu on 100 €. Leirimaksusta voi hakea vapautusta ottamalla yhteyttä seurakunnan diakoniatyöntekijään Sirpa Pusilaan 0503871645. Maksulinkki rippikoulumaksun maksamista varten lähetetään laskutussähköpostiin keväällä alkujakson jälkeen. Päivärippikoulu on ilmainen.
Rippikoulun aloitus ja seurakuntaan tutustuminen
Rippikoulu alkaa starttikirkolla 27.11.2022 klo 10 Iitin kirkossa. Koko perhe on tervetullut mukaan kyseiseen 1. adventtisunnuntain jumalanpalvelukseen. Tuolloin saat vihkon, johon täytetään rippikouluun kuuluvat osallistumiset erilaisiin seurakunnan tilaisuuksiin (seurakuntajakso).
Toinen yhteinen tapahtuma syyskaudella on riparikonsertti to 8.12.2022 klo 19 Kausalan seurakuntakeskuksessa.
Seurakuntajakso suoritetaan leiririppikoulujen osalta ennen kesän leiriä ja päivärippikoulussa ennen toista opetusjaksoa. Jakson tarkoitus on osallistua omassa seurakunnassa tapahtuvaan toimintaan ja jumalanpalveluselämään. Kaikki rippikoululaiset saavat vihkon, johon kerätään yhteensä 8 merkintää. Kerromme tarkemmat ohjeet starttikirkossa.
Toivomme, että nuori ei käy rippikoulumatkaansa yksin, vaan perheenjäsenet ja kummit osallistuisivat mahdollisuuksien mukaan nuoren kanssa kaikkiin seurakuntalaisille avoimiin tilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin. Nuoret tarvitsevat ihmisiä, jotka rukoilevat heidän puolestaan ja tukevat heidän tutustumistaan kristityn elämään. Konfirmaatiossa vanhempia ja kummeja kehoitetaan juurikin pysymään nuorten tukena. Toivomme, että tämä voisi alkaa jo rippikoulujakson alusta lähtien.
Lisätietoja rippikoulusta antavat
Seurakuntapastori
Heini ”Hende” Kontiainen
050 387 1654 heini.kontiainen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nuorisotyönohjaaja
Tuula "Umbro" Lehtoranta
0503871649 tuula.lehtoranta@evl.fi
Olet sydämellisesti tervetullut rippikouluun, sinua odotetaan!
” Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. ”
Psalmista 139
Tuula eli tuttavallisemmin Umbro huolehtii nuorten hyvinvoinnista ja hengellisestä elämästä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä