Uutislistaukseen

Kinkerit alkavat jälleen

Myös seurakuntavaaleja valmisteltiin kirkkoneuvostossa

Koronapandemiasta johtuen kinkerit ovat jääneet pitämättä nyt kahden vuoden ajan. Kirkkoneuvosto merkitsi tiedoksi, että tänä vuonna kinkereitä toteutetaan jälleen mahdollisuuksien mukaan maalis-huhtikuun aikana niillä kylillä, joissa on isompi kokoontumistila, ja jatkaa touko-kesäkuun aikana mahdollisesti kodeissa ja ulkotiloissa. Tämän vuoden kinkeriaiheena on ”Vastuu kotiseurakunnasta”, liittyen osaltaan myös syksyllä pidettäviin seurakuntavaaleihin. Myös kirkkoneuvoston jäsenet päättivät lähtemisestä mukaan kinkereiden toteuttamiseen. Ensimmäiset kinkerit pidetään Koskenniskan kyläkirkolla To 21.4. klo 18, Kirkonkylä seurakuntatalolla Su 6.3. klo 11.30 ja Kausalassa Kahvituvalla Pe 11.3. klo 14.

Maanantain kokouksessa kirkkoneuvosto käsitteli myös suuren määrän aloitteita ja merkitsi niihin liittyvät toimenpiteet tiedoksi: Rippileirien pituutta on kasvatettu yhdellä vuorokaudella, pohdittiin nuorisotyöhön otettavan kesätyöntekijän tarvetta, kirkkoherrojen kuvat on päätetty sijoittaa sakastin sijasta seurakuntakeskuksen kahvioon, merkittiin tiedoksi Heinlahden uimarannan perustamista koskevat neuvottelut, ja päätettiin, ettei seurakuntatalon säilyttämistä koskeva adressi aiheuta toimenpiteitä kiinteistöstrategian muuttamiseksi. 

Kirkonkylän siunauskappelin lämmitysjärjestelmä päätettiin muuttaa maalämpöön. Kirkon lämmitysjärjestelmän muutokseen liittyvät lisätyöt hyväksyttiin 24.142 euron suuruisina. Myös seurakunnan uusi hankintasääntö hyväksyttiin ja päätettiin vakuutusten kilpailutuksesta seurakunnan omana työnä. 

Kirkkovaltuustolle kirkkoneuvosto esittää seurakuntavaalien vaalilautakunnan valitsemista. Seurakuntavaalit pidetään ensi syksynä 20.11.2022 ja niissä , valitaan myös Iittiin uusi kirkkovaltuusto vuosille 2023-2026. Ennakkoäänestys toteutetaan 8.-12.11.2022 ja ehdokasasettelu vaaleja varten päättyy 15.9.2022. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti, että vaaleihin liittyvät kuulutukset ja ilmoitukset sekä ehdokaslistojen yhdistelmät julkaistaan Iitinseutu-lehdessä. (MP)

2022-02-22 09:53:34.0