Uutislistaukseen

Tervetuloa joulukirkkoon!

Joulukirkot pidetään perinteisen aikataulun mukaisesti

Iitin seurakunnassa on joulunaikaan tilaisuuksia monipuolisesti kaiken ikäisille ja myös erityisryhmille.

Ennen joulua kokoonnutaan Säyhteen seurahuoneella kauneimpiin joululauluihin tiistaina 17.12. klo 18. Kevakerhon ja Iittikodin yhteinen joulujuhla on seurakuntakeskuksessa keskiviikkona 18.12 klo 13.00 sekä samana päivänä perheiden joulujuhla kirkossa klo 18. Joulujuhlat päättävät syyskauden kerhotyön ja perheiden joulujuhlassa saadaan kuulla ja nähdä myös lasten esityksiä lastenohjaajien johdolla. Kauneimmat Joululaulut –messu toteutetaan kirkossa neljäntenä adventtisunnuntaina su 22.12. klo 10.

Varsinaiset joulukirkot pidetään jouluaattona, -päivänä ja toisena joulupäivänä. Ti 24.12. klo 14 kokoonnutaan jouluaaton hartauteen Vuolenkosken siunauskappelissa. Tilaisuudessa muistetaan kaikkia vuoden aikana Vuolenkoskella hautaan siunattuja seurakuntalaisia, ja sen toteuttaa kirkkoherra Mikko Pelkonen ja Markus Munne. Samaan aikaan kirkossa on lapsiperheille tarkoitettu aattohartaus, jossa ovat mukana teologian maisteri Johanna Haaraoja ja kanttorina Tiina Lampinen. Myös klo 16 on perinteinen aattohartaus kirkossa, jonka toteuttavat Pelkonen ja Lampinen. Tässä tilaisuudessa mukana on myös nuori viulutaiteilija Fredrika Mikkola.

Jouluaamun jumalanpalvelukset pidetään sekä Iitin kirkossa että Koskenniskan kyläkirkolla. Iitin kirkon jumalanpalvelus on klo 8 ja siellä on mukana Haaraoja, Pelkonen ja Lampinen. Ja Koskenniskan tilaisuus on klo 10, ja sen toteuttavat Haaraoja ja Lampinen. Toisen joulupäivän messun toimittaa kappalainen Ville Hiltunen Kausalan seurakuntakeskuksessa torstaina 26.12. klo 10.

Iitin seurakunta toivottaa kaikille seurakuntalaisille, luottamushenkilöille, vastuunkantajille ja yhteistyökumppaneille riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa! Tervetuloa joulukirkkoon!

Mon Dec 16 09:28:00 EET 2019