Suomalainen messu Iitin 480-vuotisjuhlassa

24.4.2019 12.53

Iitin kirkkopitäjän täyttäessä 480 vuotta toteutetaan Iitin kirkossa kesäkuun 2. päivänä klo 10 Lasse Heikkilän Suomalainen messu.

Suomalainen messu on messun muotoon sävelletty laulusarja. Se esitettiin ensimmäisen kerran marraskuussa 1998 Turku-areenalla. Teoksen esittämistä varten perustettu Valkia –ryhmä on esittänyt Suomalaisen Messun erilaisissa yhteyksissä yli 300 kertaa. Kotimaan lisäksi esiintymismatkat ovat ulottuneet naapurimaihin ja Japaniin.

Teoksesta on tullut nopeasti klassikko. Monet messun laulut, kuten Viimeiset veneet, Pohjalainen uskontunnustus ja Laulu Suomelle löytyvät useista laulukirjoista ja eri artistien äänitteiltä. Kymmenet eri musiikkiryhmät ja kuorot ovat työstäneet omia versioitaan teoksesta sekä konserteiksi että jumalanpalvelusmusiikiksi eri puolilla Suomea, sekä siirtolaiskohteissa ulkomailla. Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 teoksen juhlaversio esitettiin Helsingin Tuomiokirkon portailla 800-henkisen kuoron ja 100-henkisen orkesterin musisoidessa Valkia-ryhmän jatkeena. Teosta on esitetty ruotsinkielisenä nimellä Finländska mässan.

Suomalainen messu koskettaa monin tavoin itsenäisyyden ajan historiaa. Se on musiikillisesti sukua suomalaiselle kansanmusiikille.  J.L. Runebergin perintönä eri heimojen tunnuspiirteet erottuvat tyylien ja tunnelmien kirjossa. Lauluteksteissä hehkuvat suomalaiset luontokuvat. Palautteen mukaan teos on nostattanut tervettä kansallista itsetuntoa, saanut monet iloitsemaan suomalaisuudestaan uudella tavalla.

Kuten valtiollinen lippummekin, Suomalainen messu muistuttaa nykypolvia kristinuskon merkittävästä roolista maamme historiassa. Suomalaisen messun hengellisyys nousee kansamme yhteisistä juurista.


Teos ei leimaudu minkään kirkkokunnan tai herätysliikkeen omaisuudeksi. Se sopii koko kansan yhteiseen juhlaan.

« Uutislistaukseen