Jo joutui armas aika!
Tiedote kesän tapahtumista
Kesän koittaessa monet kaupungeissa ja keskuksissa asuvat suunnistavat maakuntiin ja mökeille. Loma-ajan koittaessa veisataan tuttua suvivirttä. Luomakunta julistaa Jumalan hyvyyttä ja ihmiset viihtyvät taas enemmän ulkotiloissa. Seurakunnissa valmistaudutaan kesäleireille ja pian juhlitaan perheiden teinien ripillepääsyä. Meillä Iitissäkin on kesän aikana kolme rippikoululeiriä ja konfirmaatiomessua.
Seurakunnan kesäaikaan liittyvät kiinteänä osana myös monet hääjuhlat, joita tullaan viettämään kauniiseen, historialliseen kirkkoomme. Iitin kirkon ovet ovat avoinna kaikille vieraille juhannuksen jälkeen. Kirkossa voi käydä omatoimisesti tutustumassa ja hiljentymässä ajalla 24.6.-9.8. aina maanantaista torstaihin klo 10-15. Viikonloppuisin kirkossa on yleensä muuta toimintaa ja kesän alku on varattu musiikkijuhlien valmisteluun.
Mutta seurakunnassa on tarjolla myös kaikille avointa toimintaa ja tilaisuuksia myös mökkiläisille. Kesäasukkaiden kirkkopyhä pidetään Iitin kirkossa sunnuntaina 30.6. klo 10. Koskenniskan kesäkirkko pidetään 7.7. klo 13 Koskenniskan kyläkirkossa. Tänä vuonna Vuolenkosken aktiivinen kylätoimikunta on halunnut yhdistää kesäkirkon ja kuvataitelija Enni Kömmistön taidenäyttelyn. Taiteilijalla on sukujuuret kylällä, missä hän on nykyään myös aktiivinen vapaa-ajan asukas. Kömmistöllä on ollut ajatus tehdä kyläkirkkoon liittyvä teos kesän näyttelyyn.
Karralan kotiseututalolla vietetään kesäkirkkoa sunnuntaina 14.7. klo 13. Siellä mukana kahvitarjoilua järjestämässä ovat Imastun kummit, jotka keräävät näin tukea virolaisille ystäville vapaaehtoisten lahjoitusten kautta.
Kausalassa seurakunnan kahvitupa toimii kesän aikana harvennetulla aikataululla. Kesäkuussa kokoonnutaan perjantaisin klo 14 kahvituvan hartauteen, päivämäärät ovat nähtävissä seurakunnan ilmoituksissa. Heinäkuun markkinahartaudessa 2.7. klo 10 on mukana paikkakunnalta lähtöisin oleva teologian tohtori Keijo Plit, joka tulee kertomaan työstään ja suomalaisesta kirkollisesta toiminnasta Australiassa. Juhannuspäivänä 22.6. klo 10 järjestetään Kansanlaulukirkko Kausalan seurakuntakeskuksella.
Viikko ennen juhannusta järjestettävän Iitin musiikkijuhlien lisäksi myös seurakunnassa on tarjolla musiikillista ohjelmaa: Perjantaina 7.6. pidetään klo 17 yhteislauluilta Kirkonkylän kesäkahvilassa ja sunnuntaina 11.8. klo 15 on kirkossa kesäpäivän musiikki. Täällä on mukana kanttorimme Enni Maaningan lisäksi jousikvartetti.
Kesän lopulla kouluun lähtevien siunaaminen toteutetaan sekä Kausalassa että Koskenniskan kyläkirkossa elokuun 4. päivänä.
Tervetuloa kesän tapahtumiin ja tilaisuuksiin!
Mikko Pelkonen, kirkkoherra
6.6.2024 11.01