Uutislistaukseen

Sunnuntaina vietetään SLEY:n kirkkopyhää

Ensin kokoonnutaan klo 10 Iitin kirkkoon ja sen jälkeen kirkkokahville ja seuroihin seurakuntatalolle
lukas_brenner_THUMB.jpg

Piirityöntekijä Lukas Brenner puhuu seuroissa

Syyskuun 16. päivänä Iitin kirkonkylällä vietetään Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) kirkkopyhää. Messussa saarnaa Perheniemen opiston rehtori Timo Pokki ja seuroissa puhuu myös piirityöntekijä Lukas Brenner. Brenner on koulutukseltaan teologian maisteri, ja työskentelee Sleyssä Etelä-Savon ja Kymen piirivastaavana.

- Iitti ei ole minulle kovin tuttu paikka, kertoo Brenner. - Muutamia kertoja olen käynyt Perheniemen evankelisella opistolla. Olen kotoisin Länsi-Suomesta, joten Kaakkois-Suomi tulee tutuksi pikkuhiljaa, pala palalta. Toki Kymi-ringistä olen lukenut lehdistä, samoin olen kuullut Kausalan aktiivisesta torielämästä.

Minkälaista viestiä Brenner sitten haluaa välittää ihmisille? - Moni, erityisesti työikäinen ihminen, kokee olevansa kiireinen ja väsynyt. Mukavaa tekemistä ja ajanvietettä on paljon, mutta sen lisäksi ihminen kohtaa odotuksia, joita on vaikea täyttää. Jaksamista ei aina löydy. Haluaisin rohkaista pysähtymään ja katsomaan ympärilleen: mitä hyvää minä olen saanut, mitä kaunista minun ympärilläni on.

- Jotkut kokevat, että arki on sen verran hektistä, että uskon asioille ei välttämättä löydy aikaa eikä paikkaa. Usko sopii kuitenkin oikein hyvin kiireisenkin arjen keskelle. Uskoa ei tarvitse, eikä pidä erottaa muusta elämästä. Epätäydellisessä elämässä on tilaa uskolle.

- Minuun vetoaa Raamatun opetukset siitä, että Jumala pitää huolen luomistaan. Hän kutsuu lähelleen ja antaa ihmisen levätä. Usko Jeesukseen on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän olemista kuin tekemistä.

Brenner on 29-vuotias, jonka perheeseen kuuluu puoliso Kristina ja kolme alle kouluikäistä tyttöä. Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu mm. jalkapallo, luonnossa liikkuminen ja kokkailu.

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen toiminta on tuttua myös Iitissä, sillä paikkakunnalla toimii pieni paikallisyhdistys sekä Perheniemessä evankelinen opisto. Lisäksi Iitin seurakunta tukee Sleyn nimikkolähetin, Pauli Vanhasen, työtä Ugandassa. Tähän vastuunkantoon ovat kaikki uudet ja vanhat toimijat tervetulleita mukaan. Messun jälkeisissä seuroissa ovat mukana myös kirkkoherra Mikko Pelkonen, sekä seurakunnan uusi kanttori Lauri Palo. Seuroissa lauletaan Siionin kanteleen lauluja ja siellä voi antaa vapaaehtoisen kahvirahan Perheniemen opiston työn tukemiseksi. (MP)

2018-09-09 13:20:00.0